Pertunmaalla sijaitsee kaunis kaksikerroksinen rakennus, joka on aikoinaan toiminut myllynä. Rakennus on keskellä metsästysmaita ja sisätiloiltaan hyvin sopiva saaliin nylkemistä, riiputusta ja lihojen käsittelyä varten. Alakerrassa sijaitsee kokoustilat, yläkerta on muunneltavissa myös oleskelutiloiksi.
Vaaksa-hanke oli mukana riistamajan kunnostustöissä. Auringon polttama maalikerros raapattiin, vanha sisäänkäynnissä sijaitseva lippa irroitettiin, ulkovuoreen laitettiin uudet rimat sekä rakennus pohjamaalattiin uudella vaalealla sävyllä. Lopullisen värityksen ja maalikerroksen rakennus saa kenties ensi kesänä. Ikkunat irroitettiin ja kunnostettiin.
Alla olevista kuvista näät muutoksen entisestä uuteen ulkoasuun.
|
|
|